Syvällisiä pohdintoja

Törmäsin äsken Villin Varpusen hääblogiin ja postaukseen, jossa käsiteltiin avioliittoa vähän syvällisemmin ja päätin kirjoittaa asiasta oman näkemykseni. Blogitekstissä tiivistyy aika hyvin asia, jonka olen itsekin hoksannut jonkin aikaa sitten: rakkaus ei ole se suuri voima, joka pitää ihmiset yhdessä, vaan se on tahto rakastaa. Eräs entinen työkaveri jakoi taannoin Facebookissa sitaatin, jonka oitis otin talteen. Sitaatin laatijan olen jo unohtanut, mutta teksti osui ja upposi:

 "Avioliitossa ei rakkaudella ole mitään tekemistä. Kyse on pelkästä tahdosta. Joka jumalan aamu on tahdottava. On ajateltava, että tämä on se kumppani, jonka valitsin -ehkä tyhminkin perustein, mutta valitsinpa kuitenkin. Tämän kanssa haluan elää tämän päivän niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän täsmälleen, mikä tekee sen hulluksi, ja yritän välttää sitä. Tiedän, millä sen saa iloiseksi, pyrin siihen. Ja jos on päivällä mennyt pielehen, illalla sovitaan. Riittää kun tahtoo päivän kerrallaan, silloin kaikki avioliitot onnistuvat. -Ja sekin pitää tajuta, ettei toista voi ikinä muuttaa. Se on juuri niin ärsyttävä elämänsä loppuun asti."

Vaikka meidänkin suhteella on ylä- ja alamäkensä ja muutaman kerran on kiukuttanut niin paljon, että olisi tehnyt mieli paiskata sormus seinään ja häipyä sen sileän tien, niin aina olen itseni hillinnyt, sillä tiedän, että tässä se mun prinssi (peikko) on ja haluan pitää hänestä kiinni. Hänen kanssaan saan olla täysin oma itseni, puolittaa murheeni ja tuplata iloni, toteuttaa itseäni. Mun mielestä on jotenkin ihmeellistä, että vielä neljän yhteisen vuoden jälkeenkin ihminen voi olla näin rakastunut toiseen ihmiseen. <3

Olen myös silloin tällöin häähumuilun ohella koittanut kysellä Esalta, miltä tämä touhu hänestä tuntuu. Ei se ainakaan vielä tunnu kovin suuressa paniikissa olevan, joten eiköhän me tämä klaarata oikein nätisti. Tosin mitenpä se meidän normaali arki naimisiinmenon myötä muuttuisi? Luin taannoin tutkimuksesta, jossa oli todettu avoliitossa eläneiden parien päätyvän avioeroon huomattavasti useammin kuin sellaisten parien, jotka muuttivat yhteen vasta häiden jälkeen. Syynä pidettiin sitä, ettei se avioarki sitten vastannutkaan kuviteltua. Siis mitä ihmettä!? Jos on jo ennen naimisiinmenoa asunut tulevan puolisonsa kanssa, niin luulisi tietävän, millaista se arki on! Ei se sohvalla kaljaa kittaava penkkiurheilija siitä papin aamenen myötä muuksi muutu. Itse veikkaisin enemmänkin syyksi sitä, että nykyään avoliittoon muutetaan hyvin herkästi, kun taas yhteisen kodin vasta avioliitossa hankkivat tuppaavat (oman näkemykseni mukaan) tekemään niin oman (uskonnollisen) vakaumuksensa vuoksi. Ehkäpä nämä samat syyt sitten ikäänkuin pakottavat myös jatkamaan siinä liitossa huolimatta siitä, miten ikäväksi se osoittautuisi. Mutta tämä nyt on vain mun spekulaatiota, kertokaa toki omia näkemyksiänne! 

Catering lukittu, häihin enää rapiat 6kk!

Sunnuntai-iltana päätettiin äidin kanssa, että meidän häiden ruokailusta huolehtii turkulainen Herkkupiste Catering. Heidän toimipisteensä on aivan juhlapaikan vieressä, pihan toisella puolella, paikan pomo Titta Kärnä vaikuttaa todella mukavalta ja asiantuntevalta henkilöltä, heillä ei ole mitään sitä vastaan, että kakkumme leipoo joku muu ja heidän ehdottamansa ruokalista valloitti meikäläisen heti. Eritoten muhun teki vaikutuksen se, kun juttelin Titan kanssa suvun nirsoista lapsista ja hän ehdotti saman tien, että he tekevät alle 12-vuotiaille lapsille täysin omat ruoat! Perunamuussia, nakkeja, lihapullia, kurkkua, tomaattia jne. ja tietysti edullisempaan hintaan kuin nämä aikuisten ruoat. Yleensähän tällaisissa juhlissa tuntuu olevan tapana (ainakin näiden cateringien tarjousten perusteella), että lapset syövät samaa ruokaa kuin aikuiset, mutta catering veloittaa ruokailevista lapsista vain puolet aikuiseen verrattuna. Kerrottuani tämän Esalle hän totesi haluavansa itsekin nakkeja ja lihapullia lasten pöydästä. :D
 Menemme parin viikon päästä, naistenpäivänä, keskustelemaan vielä yksityiskohdista kasvotusten ja pääsemme samalla myös tutustumaan juhlapaikkaan, viimeinkin!

 Tämä helmikuu on huvennut luvattoman nopeasti, enkä ole oikein saanut mitään häihin liittyvää aikaiseksi, paitsi sen sukkanauhan. Pöllin äsken Palomiehen morsiamen blogista häälaskurin (sivun alalaidassa) ja järkytyin, kun sen mukaan meidän häihin on enää kuusi kuukautta ja kymmenen päivää! Siis kuusi kuukautta! Eihän se ole mitään! Jotenkin olen jatkuvasti vain ajatellut, että "joo, joten 7kk viel, hyvin ehtii..", vaikka kalenteria eteenpäin selatessa huhtikuun alussa oleva "varaa maistraatti" -merkintä tuleekin joka selauskerta hieman nopeammin vastaan. Tänään kävin Katrin luona sovittamassa kahta eri mallista boleroa, jotka hän oli minulle tehnyt. Sovitus meni hyvin ja suunniteltiin vähän myös tulevaa hääpuvun fiksausta. Katrilla myös on kissa ja pari frettiä, joista toinen oli hirmuisen kiinnostunut meikäläisestä. :D se koitti kiivetä mun jalkaa pitkin, joten nappasin sen syliin, jolloin tämä kaveri sitten tunki märän kuononsa vuoroin mun korvaan ja vuoroin mun naamaan ja alkoi lopulta tunkea itseään mun villatakin hihasta sisään. :D Aivan ihana pieni vesseli, mäkin haluun!

 Tällä viikolla olen vieraillut tiuhaan kauppakeskuksen Kultajousi Elegance -myymälässä ja olenkin sieltä ostanut jo kahdet ihanat hääkehykset! Mulla on nyt jokin pakkomielle hamstrata erilaisia kauniita kehyksiä, aiemmin en ole moisiin kiinnittänyt mitään huomiota! Esakin on jo ihan hädissään, viimeksi sain jo kuulla "Ei enää yhtään kehystä!" -parkaisun kun otin asian puheeksi. Voisinkin tehdä niistä jonkinlaisen postauksen tulevaisuudessa.
 Tilasin tänään myös Boutique Lou Lousta alusvaatteet häitä varten! Olen sen verran häveliäs, etten sen tarkempaa linkkiä laita, mutta sen voin paljastaa, että "jotain sinistä" -kohta (ja sen myötä koko hassun lorun vaatimukset) on nyt hoidossa. ;)

Askartelua yms. :)

Tänään sitten oli aikaa askarrella, joten viimeistelin tuon heitettävän sukkanauhan. :) tällainen siitä tuli:

Eli tosiaan ostin valmiina tuon sukkanauhan (oisko ollu 5€ hääkirppiksellä FBssä). Siinä oli valmiina pieni punainen koristerusetti, sellaista kapeaa satiininauhaa, mitä ne pienet koristerusetit tuppaa olemaan. Se oli jo valmiiksi tosi löysästi kiinni, joten otin sen kokonaan pois ja askartelin siihen uuden koristeen. Olen tuollaisia cameokoruja askarrellut jo jonkin aikaa, nykyään lähinnä tilaustöitä tai lahjaksi kavereille. Nyt oli eka kerta kun käytin tuota puhtaan valkoista massaa ja se osoittautuikin hiukan hankalaksi. Massa oli paksumpaa kuin aiemmin käyttämäni, vaikka samaa merkkiä olikin. Osa luurankoneidosta jäi kiinni muottiin ja minun piti paikkailla tuota, lisäksi en ollut pessyt käsiäni kun aloin tuota työstää, niin siinä pinnassa näkyy pieniä erivärisiä vaatekuituja. Plaah.. Mutta joo, eiköhän se asiansa aja kuitenkin.
 Aiempien askarteluprojektien tarvikkeista löytyi juuri sopiva pätkä valkoista pitsiä, jonka läpi harsin mustan langan ja kiristin sitten sen sopivan pituiseksi. Sitten liimasin sen tuonne koruosan takapuolelle ja liiman kuivuttua ompelin tuon korun kiinni sukkanauhaan ylä- ja alaosastaan. Ensin ajattelin kiinnittää sen sivuilta, mutta eihän se olisi toiminut kun tuo sukkanauha joustaa niin huimasti. Onneksi tulin ajatelleeksi tätä seikkaa. :D
 Kiinnittämisen jälkeen totesin, että jotain vielä puuttuu, joten liimasin pikaliimalla muutaman kynsikoristeen neidon hiuksiin, tuossa kohtaa muutenkin kulkee sellainen panta. Aika päheä tuli, vaikka itse sanonkin. :)



Niin ja sitten vielä se screen shotti siitä Hulluna Häämekkoihin -sarjan mekosta, joka viehätti mua:

Tuo yläosa on ihan huippusöpö, mutta mun kroppa ainakin vaatisi noita rypytyksiä lantiolle asti. Eikä tuossa ole yhtään blingiä!

Random jorinaa taas :)

Retki Laitilaan on jo takana päin ja paljon asioita ratkesi siellä.
 Ensinnäkin, se mun hääpuku todellakin on mun hääpuku. Se on mielettömän kaunis, siinä on just sopivasti blingiä enkä mä vois kuvitella itselleni muunlaista mekkoa. Rintamuksen vuori tosin törröttää hassusti eikä mekko istu siltä kohdin kunnolla ja mun pitäis vielä kaventua kahdeksan senttiä, jotta vetska menisi selästä kiinni. Menen ensi kuussa puvun kanssa ompelijattareni Katrin ja hänen opettajansa näytille ja katsotaan, miten puku saatais fiksattua mulle täydelliseksi. Uskoisin, että jos saan noita mun selkäläskejä sulateltua niin rintamuskin istuisi paremmin, mutta saattaa olla, että sitä vuorta pitää ottaa vähän pois myös.

 Toiseksi ratkesi mun "jotain lainattua" kun äiti kaiveli kätköistään vannehameen! Muutamaa vannetta täytyy kyllä pienentää, sillä nykyisellään hame on makuuni liian leveä. Mutta silti, jee!

Askartelin myös koristusta heitettävää sukkanauhaani varten ja sekin eteni mukavasti. Varmaan sunnuntaina palaan sen projektin kimppuun, laitan sitten kuvaa valmiista kapistuksesta. :)

Käytiin myös palaveeraamassa tarjouskilpailua johtavan cateringin pomon kanssa. Käytiin ruokalista läpi ja kun päästiin kakun kohdalle, niin hän kysyi iloisena, että olisiko toivomuksia sen suhteen. Mä sitten sanoin, että toivomuksena olisi tuoda kakut muualta, niin vastauksena oli ehdoton ei. Jotenkin mulle tuli siitä niin lyöty olo, etten oikein jaksanut sitten olla edes kiinnostunut muista puheenaiheista, vaan tapaamisen loppuosa oli lähinnä äidin ja tämän cateringemännän vuoropuhelua. Tänään sitten laitoin omaan suosikkicateringiini vielä sähköpostia jossa kyselin, pystyisivätkö he millään viilaamaan omaa tarjoustaan vielä. Heille kun tuo kakkujen tulo muualta ei ole mikään ongelma ja heidän ruokalistansakin miellyttää meikäläistä hurjan paljon. Tulihan sieltä uusi tarjous, joitain euroja vähemmän per henkilö ja myös erinäisiä vinkkejä ruokailun ja iltapalan toteuttamiseen. Pitää nyt palaveerata asiasta vielä Esan ja vanhempien kanssa, meidän vanhemmat kun ovat lupautuneet maksamaan ruoat.

Cateringtapaamisen jälkeen suunnattiin Tiimariin, jossa mielialani koheni vähäsen. Ostin sieltä kolme erilaista värityskirjaa, sillä ajattelin järjestää häihimme pienen puuhanurkan, johon lapsukaiset voivat mennä jos aikuisten touhut kyllästyttää. Lisäksi siellä oli kaikki kehykset tarjouksessa, joten ostin sellaisia kivoja 15x20 -senttisiä kehyksiä. Olen viimeaikoina ostellut erilaisia kauniita kehyksiä, joissa voimme sitten antaa hääkuvamme läheisillemme. Vanhemmille teen varmaan töissä canvas -taulut kun valokuvaajammekin antoi minulle luvan tehdä kuvia omin päin. :)
 Niin tosiaan, enhän ole tainnut vielä esitellä meidän The Hääkuvaajaa! Tai oikeastaan hääkuvaajia! Elikkäs viralliset hääpotretit tulee nappaamaan Janica Lönn Storm Photographysta. Jostain syystä itse en ainakaan nyt pääse näille sivuille, mutta tässä vielä hänen Facebook -sivut, jotka näyttävät toimivan. Olen tuntenut Janican jo vuosia ja pidän kovasti hänen hillitystä värimaailmastaan ja viimeistellystä jäljestään, joten olen todella iloinen, että saamme hänet kuvaamaan. :)
 Dokumentaarisen kuvauksen pariin on näillä näkymin tulossa puuhastelemaan Valokuvaajatar Mustapää, johon tutustuin valokuvausopintojeni aikaan. Hänellä on persoonallinen ote kuvaukseen ja palava innostus löytää uusia ilmaisukeinoja, joten toivon kovasti, että hän on häidemme aikaan Suomessa Georgian sijaan. ;)



Huomenna olisi aikomuksena raahautua salille luvattoman pitkän tauon jälkeen. En ole flexibar -tunneillakaan käynyt kolmeen viikkoon, luulevat kai mun luovuttaneen. No, ekat kaksi viikkoa meni flunssan kourissa ja viime sunnuntaina mulla oli ihan oikeasti aikomuksena mennä sinne, mutku.. Olin 12-18 töissä ja mulla oli täällä salihousutkin mukana ja sporttirintsikoissa hengasin koko päivän. Mutta aina kun mulla on flunssa niin mun nenänpielet menee rikki niistämisestä eikä mun nenä oo vieläkään toipunut tästä. Niin se päätti sitten kutista niin uskomattoman paljon, että teki jo mieli leikata se irti. Sit iski sellanen pakokauhu, että mitä jos se alkaa kutista siellä tunnilla tai mua alkaakin aivastuttaa tai jotain. Ei mulla ollut kovinkaan puolikuntoinen olo, ehkä enemmänkin 3/4 -kuntoinen olo, joten päätin sitten kuitenkin huristella töiden jälkeen vain kotiin.
 Nyt alkais olla jo sellanen olo, että vois koittaa salillekin mennä, joten varmaan huomenna raahaudutaan Esan kanssa sinne kokeilemaan, miltä tuntuu. Oikeastaan meidän piti mennä jo tänään, mutta kun herätyskello pärähti soimaan 7:30 niin olin niin hirvittävän väsynyt, että sammutin sen ja jatkoin uniani. Esa ei moiseen mekkalaan edes herännyt. Sunnuntaina sitten taas flexibariinkin, saa nähdä kuinka pahasti olen taantunut. Tai no, ei kai kahden kerran aikana juurikaan ole edistystä tapahtunut muutenkaan. :D

Ai niin, eilisen ystävänpäivän kunniaksi käytiin tilaamassa meidän vihkisormukset eilen. Nyt pitäisi vielä keksiä kaiverrukset niihin, mä olin jotenkin unohtanut koko homman! Jännää! :)

Say yes to the dress already!

Hei taas rakkaat lukijani!
 Nyt ajattelin purkaa tuntojani koskien yhtä hääpäivän tärkeintä asiaa, nimittäin morsiuspukua.

 Kuten varmasti monet muutkin naiset, aloin suunnitella hääpukuani jo ennen kuin oli edes sulhanen tiedossa. Ensimmäinen mieleeni tullut puku oli kaksiosainen asu, jossa yläosana toimisi Belle Modesten valmistama laadukas korsetti ja alaosana A-linjainen hame. Ihastuin kovasti Elina Jalkasen tekemään korsettiin ja varsinkin siinä oleviin pitsikoristeisiin, joten toki hääpuvussani olisi sitten samanlaiset pitsiaplikaatiot sekä korsetissa että hameen helmassa. Väriksi ajattelin valkoista kangasta ja tummanpunaisia aplikaatioita.
No, tätä kesti aikansa. Sitten tajusin, ettei kaksivärinen hääpuku ole mun juttu, se ei vain jotenkin sovi mun väreihin.

Myöhemmin ihastuin The Gothic Shopilla myynnissä olevaan kokonaisuuteen, jonka itse asiassa olenkin tässä muutaman vuoden sisällä hankkinut itselleni. Esa on kuitenkin kovasti mustaa pukua vastaan ja aloin itsekin epäröidä, miten jaksaisin korsetissa koko päivän edes olla. Ja pitäähän sitä nyt omana hääpäivänään saada syödä yltäkylläisesti! Joten tämäkin idea oli hylättävä.

 Seuraavaksi aloin hahmotella kerman/norsunluunväristä mekkoa itselleni. Olen seurannut Liv -kanavalta Hulluna Häämekkoihin -sarjaa ja siellä vilahti eräässä jaksossa todella upea puku. Laitan siitä kuvakaappauksen myöhemmin. Siinä oli lasketut olkaimet, jotka siis tulivat olkapäiden päälle, sweetheart -pääntie sekä laskoksia etuosassa. Se oli valmistettu satiinista, mutta kaula-aukosta ja helmasta tuli kankaan alta vaaleaa harsoa tai ohutta tylliä. Se oli mielestäni todella kaunis mekko ja aloinkin luonnostella sellaista itselleni.

 Sitten tuli Osaava Nainen -messut ja ihan puun takaa Sydänkävyn naurettavan halvat poistomallit. Tästä tapauksesta olen jo kirjoittanut aiemmin, joten en jaksa samaa selittää uudelleen kovinkaan seikkaperäisesti. Kuitenkin nyt mekko on hankittu ja vaikka siitä kovasti pidänkin, niin samalla olen sen suhteen jollain tapaa epäluuloinen. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että sovitustuokio messujen sovitushuoneessa oli varsin hektinen ja tilanteen yllättävyyden vuoksi taisin olla jonkinlaisessa "shokissakin". Kotimatkallakin naureskelin itsekseni, että "mitä ihmettä, mä ostin hääpuvun!"  Pari kertaa on pitänyt mekko kaivella pussista poiskin ja katsella, että "Ai niin, tässä oli tällainenkin!"

Luulen että epävarmuuteni johtuu pitkälti siitä, etten oikein muista puvun yksityiskohtia enkä sitä, miltä se näytti päälläni. Eikä tuo Hulluna Häämekkoihin -sarjan seuraaminen ainakaan auta asiaa, siellä kun on toinen toistaan upeampia pukuja! Välillä alan miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt hankkia jotain täysin erilaista, vaikka kuitenkin tiedän, että hankkimani puku on vartalolleni ja tyylilleni ihan mielettömän sopiva ja ompelijattareni Katri on myös luvannut tehdä taikojaan puvun laahuksen kanssa, joten ihan varmasti siitä saadaan Täydellinen Puku minulle. Kuten tuossa häämekkosarjassakin todettiin, "There's always going to be another dress. As there's always going to be another guy. At some point you just have to commit to that what you have and stop looking for something else".

Huomenna lähden töiden jälkeen vanhempieni luo reiluksi vuorokaudeksi. Aion pakata hääpukuni mukaan ja sovittaa sitä äitini kanssa kaikessa rauhassa. Ja painaa mieleen jokaikisen yksityiskohdan siitä!


PS. Facebookin hääkirppiksillä myydään aika paljon hääpukuja ja lähes joka toisen kohdalla myyntiteksti alkaa seuraavanlaisesti: "Myydään käyttämätön hääpuku.."
 En sitten tiedä, onko ekan hääpuvun syrjäyttäminen kovinkin yleinen trendi, vai onko näissä tapauksissa jäänyt häät tanssimatta kokonaan..

Taisteluväsymys

Pitihän sen flunssan sitten iskeä minuunkin. Maanantaina kävin työterveyshoitajalta hakemassa saikkua ja sainkin kolme päivää, eli ma-ke. Torstai ja perjantai mulla oli vapaapäiviä, niin olinkin suht tyytyväinen tästä pitkästä vapaasta ja ajattelin palaavani lauantaina sitten levänneenä ja terveenä töihin. Pyh! Maanantaina ja tiistaina oli kuumetta 38,5 astetta ja suurimmat osat vuorokaudesta kuluivat hyvin häiritsevien unten mailla. Keskiviikkona olin pääässyt jo kuumeesta, mutta silloin iskivät sitten yskä ja nuha. Torstain aikana jäätävä päänsärky ja paineen tunne otsassa ja poskissa vakuuttivat mut poskiontelotulehduksesta ja lämpökin pyöri siinä 37:n asteen tienoilla. Epätoivoissani kävin jopa ostamassa nenäkannun ja täytyy myöntää, että se oli posiitivinen yllätys! Perjantaina totesin, etten ole vielä työkunnossa ja kävin työterveyslääkärillä Turussa. Hän sitten kertoi, että tällaista tautia on ollut jo viikkokaudet liikkeellä eikä siihen oikein auta muu kuin lepo ja nesteytys ja lätkäisi neljä päivää saikkua lisää. Eilen sitten alkoikin olo tuntua jo reippaasti paremmalta. Kai se johtui osittain siitäkin, että lääkäri katsoi mun posket ja korvat eikä löytänyt niistä mitään.
 Vielä mulla on vähän yskää ja nuhaa, lähinnä nyt vaivaa tuo mun nenä. Sen iho kun rikkoutuu aina, kun olen flunssassa ja joudun niistelemään paljon. Oon nyt vielä tällainen punakuono, mutta eiköhän sekin tästä kohta taas asetu, enää en joudu niistelemään kovinkaan paljoa ja oon nyt rasvaillut nenua Bepanthenilla. :D

 Nyt alkaa olo onneksi varsin ihmismäinen jälleen, en olekaan aikoihin ollut näin kipeä. En ole edes saanut mitään hääaskarruksia tehtyä kun voimat on ollut niin loppu. Koitin perjantaina houkutella Esaa kanssani Turkuun, kun piti siellä työterveydessä käydä. Oltais käyty tilaamassa samalla ne meidän vihkisormukset, muttei Esa sitten jaksanut lähteä. No, jos vaikka loppuviikosta uusi yritys sitten!

Kuumeessa riutuessani on mieleeni tunkeutunut kammottava ajatus: mitä jos hääpäivänään onkin sairaana?! Mitä jos Suuri Päivä meneekin ohi kuumehoureissa tai lääketokkurassa? Pahin kaikista lienee ärhäkkä vatsatauti. Mikä sitten neuvoksi?!
 Ja jälleen yksi syy stressata lisää...