Täällä taas

Tänään mun piti mennä Esan, meidän vanhempien sekä kaason ja hänen sulhonsa kanssa tutustumaan juhlapaikkaan Ruissalossa, sillä minä olen meistä ainut, joka on kyseisen paikan jo nähnyt. Tänään kuitenkin oli ystäväni pyhäinpäivänä menehtyneen äidin siunaustilaisuus, joten päätimmekin lähteä sinne ja siirtää tutustumisretken ensi viikolle.

 Tässä voisin sitten kirjoitella vaikka niistä pienistä vastoinkäymisistä, joita on tullut tässä kuukauden sisällä koettua. Ikean lautasliinakatastrofin jo mainitsinkin edellisessä postauksessa, toinen saman luokan katastrofi liittyy kakkutelineisiin!

 Elikkäs aloin tuossa yhtenä päivänä tutkiskella nettikaupoista erilaisia hienoja kakkutelineitä meidän häihin. Löysinkin muutamia ihan kivoja, mutta varsinkin erilaiset setit aiheuttivat päänvaivaa, sillä kaikki tasot niissä olivat toinen toistaan pienempiä, alkaen suunnilleen 30:sta cm:stä ja päättyen ehkä noin viiteentoista senttiin. Aikomuksena ei ole tehdä erikokoisia kakkuja, joten settejä pitäisi ostaa monta, sillä pitäähän kakkuja olla ainakin kaksi pöydässä jatkuvasti. Löysin myös tällaisen ihanuuden, mutta hinta on aivan liian korkea. Sitten löysin täydellisen kakkutelineen meille! Se on kaunis, sopivan yksinkertainen ja hintakin kohdallaan. Laitoin siitä linkkiä vanhemmilleni sekä verkkokauppaan toedusteluja, koska tuotetta olisi taas saatavilla. No, vanhempani eivät telineestä innostuneet ja jonkin ajan kuluttua tuli myös verkkokaupasta viestiä, etteivät he enää saa kyseistä telinettä, sen valmistus on lopetettu! He tarjosivat tosin vähän vastaavanlaista, mutta pitsireuna nousi tässä mallissa ylöspäin ja oli myös korkeampi, joten turhan haasteellista olisi kakunleikkaus ollut tällä ratkaisulla.
 Kerroin sitten vanhemmilleni, ettei sitä kakkutelinettä enää saa ja he kertoivatkin jo suunnitelleensa, että isäni, joka on näppärä käsistään ja on tehnyt paljon käyttöesineitä puusta, tekee meille hienot kakkutelineet. Tämä oli kyllä loistava uutinen, sillä nyt saan itse osallistua telineen suunnitteluun ja toteutukseen ja viettää isä-tytär -laatuaikaa verstaalla! Olenkin jo mallia suunnitellut, saa nähdä koska pääsisin sitä toteuttamaan!

 Astetta suurempi murheenkryyni liittyykin sitten hääautoon. En halua mitään modernia limusiinia, vaan jonkinlaisen vanhan ja arvokkaan auton. Selailin jälleen netistä erilaisia hääautoja ja olisiko ollut Juhlakyyti.com -sivustolla tarjolla vuoden '69 valkoinen Volvo Amazon. Se on mielestäni todella hieno auto, joten otin ripeästi selville auton omistajan tiedot ja soitin hänelle. Hän pahoitteli ja kertoi, ettei hänellä ole kyseistä autoa enää! Epätoivoisena jatkoin sitten netin selailua enkä löytänyt enää mistään Volvo Amazonia. Tästä sitten laukesi niin massiivinen migreeni, että loppuilta menikin peiton alla.
 Jaoin tietysti ahdinkoni myös Facebookissa, jonka kautta sitten järjestyksenvalvoja-ajoilta tuttu herrasmies laittoi minulle viestiä ja kertoi appiukollaan olevan Turussa Volvo Amazon, joka toimitti myös hänen hääautonsa virkaa ja sen saisi varmasti kesällä vähän lainaan hyvään hintaan. Hän lupasi kysellä asiaa appiukoltaan ja palailla asiaan. En ole vielä saanut vahvistusta, mutta kovasti hän antoi ymmärtää, ettei minun tarvitse enää autosta murehtia. Toivottavasti ei!

Tuorein pulssin kohoaminen sattui sitten tänään aamupäivällä. Katselin Avalta Hulluna häämekkoihin -sarjaa kun Esa tuli suihkusta ja liittyi seuraani. Jakso oli juuri loppumassa ja siellä eräs nainen, joka ei ollut nähnyt häämekkoaan seitsemään kuukauteen, räyhäsi siitä, kuinka hänelle oli tullut väärä mekko. Eittämättä mekko oli ainakin neljä numeroa liian iso hoikalle naiselle, mutta kun ompelijat saivat nuppineulojen avulla puvun istumaan naisen päälle, oli kaikki taas hyvin. Esa sitten tuhahti, ettei kyseinen mekko ollut edes kovin nätti, kun siinä oli "tuollaisia ryppyjä ja tyhmä rusetti". Mekko siis oli yläosastaan varsin istuva ja vyötäröltä levenevä häämekko, jossa miehustassa oli laskostusta ja toisen lonkan kohdalla rusetti. Malliltaan siis hyvin, hyvin lähellä minun mekkoani! Naamani valahti kalpeaksi ja tuijotin hetken Esaa leuka suunnilleen lattialla. Sitten sain soperrettua "E-ethän sä oo tosissas?!" kyllä hän kuulemma oli. Eli tuleva aviomieheni vihaa hääpukuani! Hetken aikaa olin ihan paniikissa, mutta sitten vain päätin, etten ainakaan uutta pukua lähde etsimään kun tuo puku sopii minulle niin hyvin enkä osaa edes kuvitella itselleni muunlaista pukua kuin tuon, joka minulla on. Luotan siis siihen, että Esa rakastaa minua, puvusta huolimatta.
 Ja sitäpaitsi, mun puku on vielä hienompi kuin se telkun puku ja mä oon upein morsian ikinä kun saan sen päälleni ja hiukset, meikit ja kynnet kuntoon! ^^