Ennenaikainen päänvaiva kutsuista

Vaikka häihimme on vielä ruhtinaallisesti aikaa, olen jo alkanut stressata kutsuja. Vieraslistoja on luonnosteltu jo ajat sitten ja muutama viikko sitten otimme myös molempien äidit mukaan hämmentämään soppaa. Omalla äidilläni ei ollut paljoa lisättävää "oman puoleni" vieraisiin, tosin siskonsa aikuiset lapset perheineen pitäisi kuulemma myös kutsua. Tuskahien nosti pintaan käynti anoppilassa, sillä Esan äiti tuntuu haluavan kutsua kaikki elossa olevat sukulaisensa! Voi sitä hössötyksen määrää kun yhdessä istuttiin pöydän ääreen A4 -arkin kanssa ja nimiä alkoi putoilla tyyliin "Saija täytyy ainakin kutsua ja Saijan mies Erkki ja niiden lapset Joonas ja Jaana ja Jaanan lapset kun ei niitä lapsia voi yksin kotiin jättää!" ja kaikki sellaisia henkilöitä, joita en ole tämän neljän yhteisen vuoden aikana edes tavannut eivätkä ole kovin läheisiä Esallekaan. Kaiken huippu oli kun anoppi keksi, että myös Ruotsin puolelta pitää joku sukulaisrouva kutsua ehdottomasti ja, koska eihän tällainen vanharouva sieltä yksin mihinkään lähde, on mukaan kutsuttava myös rouvan lapsi perheineen, eli kuusi henkeä lisää. Rouvan lapsen perhe on tietysti umpiruotsalainen, eli heillä olisi varmasti huippuhauskaa suomalaisissa juhlissa suomalaisten ihmisten parissa! Pyöriteltiin Esan kanssa kilvan silmiä ja kotona Esa totesi, että pitää sitä vieraslistaa vielä katsella ennen kuin aletaan kutsuja lähettää.
 Juhlathan ovat tietysti meidän juhlat ja viimekädessä me päätämme, ketä juhliin kutsutaan. Jossain häävinkkisivustolla kehoitettiin jopa miettimään, tuoko joku vieras "lisäarvoa" juhliin vai laskeeko hän sitä. Kuulostaa jotenkin kylmältä ajattelutavalta, mutta ehkä se on varsinkin tässä sukulaisasiassa parasta. Aloin itsekin kyseenalaistaa omia valintojani vieraiden suhteen. Mitä jos kutsuisimmekin vain sen lähisuvun, eli vanhemmat ja sisarukset lapsineen? Muutama sellainen perhetuttu, joihin on oikeasti pitänyt yhteyttä ja sitten ystäviä. Tämä karsisi omalta vieraslistaltani sukulais -osiosta vähintään puolet pois. Nyt siellä nököttää ihmisiä, jotka haluan kutsua, ja ihmisiä, jotka koen velvollisuudekseni kutsua. Esimerkiksi isäni siskon perhe käsittää nykyisellään lähes 20 henkeä (liuta lapsia ja vielä enemmän lapsenlapsia) enkä ole heitä edes nähnyt varmaankaan sitten isoäitini hautajaisten, kolme vuotta sitten. Vanhempiini he toki pitävät yhteyttä, mutta mitä se minuun vaikuttaa? Sama homma niiden äitini siskon aikuisten lasten kanssa. Heitäkään en ole tavannut tässä aikuisiällä kuin pari kertaa: omissa yo-juhlissani ´06 sekä heidän toisen lapsensa rippijuhlissa paria vuotta myöhemmin. No, onneksi tässä on vielä aikaa pähkäillä!

 Sitten niihin itse kutsuihin!
 Eilen selailin erilaisia häävinkkisivustoja etsiskellen ideoita kutsun tekstiin. Miten aloittaa kutsu, miten vihjaista, ettemme halua tavaraa vaan rahaa jne.
 Muutaman ihan hyvän löysinkin:

"Etsinnän vaikeus, hitaus,

löytämisen ihanuus,

päättämisen autuus,

yhteinen ikuisuus"

"Onnen kahle kultainen

ihanin tunne ihmisen

Lämmin loiste rakkauden

sydän on löytänyt sydämen"

Jotenkin vain vierastan tuossa jälkimmäisessä tuota "onnen kahletta". Kahle on mielestäni aina jossain määrin toimintaa rajoittava tekijä, emmekä me (kai?) ole sellaisia toisillemme. Pohdin asiaa tovin ja mielestäni tuon kahleen voisi korvata vaikka kehällä, sormukseenhan tuolla viitataan. Heti on paljon parempi, jes!
   Tuo ensimmäinen taas on tavallaan suht melodramaattinen. Toisaalta se kuvaa meidän tilannetta mielestäni hienosti ja Esakin siihen mieltyi kun hänelle näitä aamulla esittelin. järjen äänenä toiminut kaasoni tosin ei siitä innostunut, eli ehkä jatkan etsintää vielä. Vinkkejä otetaan vastaan!

Ja niitä rahatoiveita:

"PS. Sitten se kysymys paha, ostaakko lahja vai antaakko raha.

Jos tahdotte hääparia jollain muistaa, rahana kuoreen sen voi laittaa.

Pihansa kun kaipaa omenapuita, kukkia, ruusuja, mansikoita."

"Häävieras arvoisa ja hieno, kuulehan pyyntömme vieno!

Kaappimme tavaraa pursuaa ja olemme kumpikin pee aa!

Älä siis lahjaa suotta kanna, vaan mieluummin rahaa kuoressa anna!"

Nämä ajattelin sulauttaa yhteen, niin että ekalla rivillä olisi tuo "kysymys paha" -säe ja toinen säe olisi sitten tuota pursuavaa kaappia jne.. Aikomuksena olisi siis kerätä rahaa ja ostaa Unikulmasta meille uusi sänky. :)

Shutterstockista löysin kaunista grafiikkaa jota ajattelin hyödyntää kutsukorteissamme. Tosin olen suunnitellut kutsuihimme sen verran persoonallisen säväyksen, että nuo pitsiornamentit saattavat olla jo liikaa. Siispä sain idean laittaa pitsit sitten kiitoskortteihin ja mukaan tällainen kiva värssy, johon myös eilen törmäsin:

"Hääpäivä on lyhyt,

sen muisto ikuinen.

Kiitos,

että olitte osana molempia"

Saattaapi olla, että täytyy vierailla jossain painofirmassa..

Koristelua

Heipä hei!
 Viime päivinä olen kuluttanut paljon aikaa koristeiden suunnitteluun. Mainitsinkin aiemmin suunnitelleeni kynttilänjalkojen koristelua koristenauhalla. Olen kuitenkin enemmän mieltynyt ajatuksiin manseteista ja löysinkin Kotilieden sivuilta kivan ohjeen moisten toteuttamista varten. Tokihan erilaisia mansetteja myydään myös kaupoissa ja varsinkin näin joulun alla niitä varmasti löytyisi mieluisia. Ne ovat kuitenkin kovin arvokkaita ja kun tässä on vielä yhdeksän kuukautta aikaa niin ajattelin väkerrellä niitä itse. Eipä tuohon näyttäisi tarvitsevan kuin rautalankaa ja erilaisia helmiä. How hard can it be? ;)
 Olen tuota tekoprosessia jo haudutellut mielessäni yön yli ja minulla on jo aika hyvä käsitys, miten saan manseteista sellaisia kuin haluan. Seuraavaksi vain askartelukauppaan tarvikkeita hakemaan!

 Kuten ehkä olette huomanneet, suosin ostoksissani ja tiedonhankinnassani hyvin paljon nettiä. Olen myös ostellut paljon hääjuttuja Facebookin kirppiksiltä, mutta ajattelin niistä tehdä oman postauksen kun olen kaikki ostokseni maailmalta saanut. :)
 Jotain juttuja olen sentään käynyt ihan myymälöistä hakemassa, kuten ne Ikean kynttilänjalat sekä tämän ihanan pajuisen sydänkoristeen, joka pisti silmään (kuvainnollisesti) käydessäni Prismassa:

                                                                     Korkeus about 30cm

Tuon ripustusnauhan tuosta avaan ja teen siitä isomman rusetin tuohon lenkkiin. Voihan tuon vaikka kiinnittää rautalangalla tai siimalla johonkin. En ole vielä päättänyt, mihin tuon juhlapaikalla edes laitan. :D
 Mutta tällasta tällä kertaa! :)

Ja (lähes) kaikki pieleen taas!

Jees, eli tänään piti mennä isolla porukalla katsastamaan meidän tulevaa juhlapaikkaa. Äidillä oli aika TYKSissä yhdentoista aikoihin ja puoli yhdeltä piti sitten treffata Turussa ja suunnata sieltä yhtä matkaa juhlapaikalle. Eilen illalla sitten kaasoni laittoi viestiä, että hänen sulhonsa ei pääse tulemaan, sillä he ovat juuri adoptoineet rescuekissan ja se on kipeä ja pelokas niin sitä ei voi jättää yksin. Aamulla hän sitten laitti viestiä, että kissa oli valvottanut heti koko yön eikä hänkään jaksa millään lähteä. Yhdeltätoista isä sitten soitti että äiti oli kompuroinut sairaalan pihassa, kaatunut naamalleen maahan ja nyt on nenänpieli auki ja polven tekonivel ehkä rikki, eli he eivät pääse tulemaan. Siinä vaiheessa sitten soitin sinne juhlapaikkaa näyttämään saapuvalle miehelle, ettei me päästä tulemaan ja ilmoitin myös anoppilaan että homma siirtyy. Jotenkin oli jo eilen sellainen olo, ettei tästä tule mitään..
 Viime viikonloppuna olimme Helsingissä Nightwishin keikalla emmekä päässeet viettämään isänpäivää vanhempieni luo, joten tarkoitus oli juhlistaa sitä tänään. Tein siis eilen yötä myöten isälle kakkua ja päivällä iski sitten hirveä harmitus kun alkoi näyttää varsin epätodennäköiseltä, että vanhemmat meille tulisivat tänään.
 Monen tunnin jälkeen äiti sitten soitti ja kertoi, että hänen polvensa oli ehjä ja he olivat matkalla meille. Laitoin sitten voileipiä valmiiksi ja koristelin kakun. Pitää sitten joskus katsella sitä juhlapaikkaan tutustumista uudestaan, onhan tässä vielä hyvin aikaa..

 Mutta paistaa se aurinko risukasaankin!
 Olen nimittäin jo jonkin aikaa murehtinut meidän hääkakkuja. Haluaisin niiden olevan tietysti järkyttävän upeita, mutta kun omat taidot sallii juuri ja juuri tällaisen kakun tekemisen:

                                                                            tässä siis leipomani isänpäiväkakku


toivoa upean hääkakun tekemisestä ei juuri ole. Törmäsin sitten netissä kakkublogiin, jonka kirjoittaja on kotipaikkakunnaltani ja joka tekee upeita kakkuja. Otin siis häneen yhteyttä ja hän suostui mielellään tekemään meille kakut, mutta hintaan 4,70€/hlö. Eli meidän kakut tulisivat maksamaan yli 600€! Meidän budjetti ei millään taivu sellaiseen, joten minun täytyi torjua tarjous.
 Seuraavaksi käännyin isosiskoni puoleen, joka on varsin etevä jauhopeukalo ja teki ylioppilasjuhliinikin kauniin kakun. Hän sitten lupautui tekemään meille kakut, mutta minua jäi huolettamaan, miten hän ehtii ja osaako hän tehdä sellaisia koristeita kuin niihin haluaisin. Ajattelin sitten ostaa jotain muotteja ja opetella tässä talven aikana tekemään itse sokerimassasta jotain kukkia, joita voi sitten kakun päälle laittaa.
 Kaasoni sisko on varsin etevä kondiittori, mutta hän asuu Jyväskylässä, joten en viitsinyt häntä vaivata asialla. Päätin kuitenkin kysyä häneltä vinkkejä koristeluun ja hän tarjoutuikin tekemään meille kakut junalippuja ja materiaalikuluja vastaan! Mikä helpotus! Riikan tekeleisiin voi tutustua paremmin hänen Facebook -sivuillaan. Saan kuin saankin juuri sellaiset kakut, joista olen haaveillut! Jee! :)

 Illalla sitten lähdin purkamaan päivää kuntosalille. Vuorossa oli yläkroppatreeniä, eli olkapäät, ojentajat, sekä rinta- ja vatsalihakset sai kyytiä. Perjantaina rääkkäsin alakroppaa, eli reisiä, pakaroita, selkää ja hauiksia. No eihän ne hauikset varsinaisesti alakroppaan kuulu, mutta kun aktivoidaan jalat niin aktivoidaan myös selkä ja kun aktivoidaan selkä niin aktivoidaan myös hauikset. Niin hammasta purren tuli viimeiset toistot tehtyä, että saa nähdä, pääsenkö huomenna liikkeelle. Perjantaina oli vähän sama juttu, mutta join treenin jälkeen Valion Pro Feel -juoman eikä seuraavana päivänä ollut mikään paikka kipeänä! Tänään sama homma, toivottavasti huomennakin pääsen liikkumaan. :D

Boleroita!

Tänään päädyin selaamaan eBayn bolerovalikoimaa. Ystäväni Katri lupautui tekemään minulle kauniin boleron Suurta Päivääni varten ja reilun viikon päästä olisi ensitapaaminen asian tiimoilta. Facebookin kautta olemme jo jakaneet ideoita tietenkin..
 Olen (ainakin vielä) sen verran tuhdissa kunnossa, etten halua paljasta yläselkää ja käsivarsia esitellä häissäni. Olen toki nyt alkanut käydä salilla kun ihana sulhoni osti molemmille vuoden salikortit, mutta mikäli en saavuta haluamiani tuloksia, tulen verhoutumaan boleroon. Elokuun lopulla saattaa myös olla jo viileää, joten siitäkin syystä boleron hankkiminen on ihan järkevää. Palelen nimittäin kovin helposti.
 Suunnitelmissa on teettää itse asiassa kaksi boleroa, pitsinen joko pitkillä tai 3/4 -hihoilla sekä tekoturkisversio, jos oikeasti on kolea päivä. Pitsisen saa Katri hoitaa, tekoturkiksisesta on jo ollut puhetta äidin kanssa. Äitini on taitava ompelija myös, mutta hän aikoo tehdä tietysti itselleen uuden juhlapuvun häihimme enkä halua häntä stressata omilla jutuillani kovinkaan paljoa. Kuitenkin uskon hänen haluavan tehdä jotain minulle häitäni varten, tekihän hän isosiskoni hääpuvun seitsemän vuotta sitten.
 Pitsiseen päädyin siksi, että mielestäni satiininen bolero saattaisi tehdä jotenkin tanttamaisen vaikutelman. Ehkä se mielikuva on vain omassa päässäni, mutta haluan olla satapronsenttisen varma itsestäni, asustani ja päätöksistäni hääpäivänä. Suurena Päivänä ei ole sijaa epävarmuudelle!
 Mielestäni tällainen keeppityylinen ratkaisu on myös todella ihana, mutta se peittäisi hääpukuni yläosan yksityiskohdat, eli ei.
 Boleroni eivät myöskään saa olla mitään liehuhihaisia, sillä ne olisivat hirvittävän hankalat buffet -pöydässä. Sitten olisi hihat ja varmasti myös mekko jossain lihakastikkeessa, hienoa! ...not.
 Huomenna mennään tosiaan isolla porukalla katsomaan juhlapaikkaa ja käyn samalla reissulla äitini kanssa Kaarinan Jätti-Rätissä katsomassa bolerokankaita ja koristenauhoja. Katrin kanssa sitten koluamme myöhemmin Eurokankaan ja Muoti-Napin Turun keskustassa. Toivoisin löytäväni pitsiboleroa varten sellaista pitsiä, jonka avulla tällainen pääntie onnistuisi. Jos ei löydy, niin voihan siihen laittaa sitten vaikka jotain koristenauhaa!
 Hihii, olen niin innoissani! :)

Sormuksia ja hotellihuoneita

Tänään sain rauhassa viettää vapaapäivää kotosalla pitkästä aikaa. Jo eilen illalla äitini pyysi minua varamaan hänelle, isälle ja sisaruksilleni hotellihuoneet häiden jälkeistä yötä varten, joten soittelin Ruissalon kylpylään heti aamusta. Olin varannut minulle ja Esalle sieltä sviitin hääyöksi jo ajat sitten, mutta tuolloin äitini oli sitä mieltä, että he ajavat kyllä häiden jälkeen kotiin (n.60km) nukkumaan eikä heille mitään hotellia tarvita. Jätin asian sikseen mutta mainitsin kuitenkin tästä isoveljelleni, joka sai sitten vanhemmat vakuuttuneeksi hotellihuoneen tarpeellisuudesta. Päivästä tulee kuitenkin hillittömän pitkä ja juhlapaikka tarvitsisi myös siivota jo yöllä meidän tavaroista, sillä seuraavana päivänä siellä on toiset juhlat.
 Eilen illalla sitten katselin jo Ruissalon kylpylän verkkosivujen varaussivustolta alustavasti huoneita ja rintaa alkoi puristaa kun teksti "Ei huoneita saatavilla" ilmestyi näytölle. Päätin tosiaan varmuuden vuoksi vielä soittaa ja kysyä ja huoleni osoittautuikin aiheettomaksi. Ilmeisesti ensi vuoden hintoja ei ole vielä päivitetty sivuille enkä sen vuoksi saanut varattua huoneita verkossa.
 Olin jo meidän hääsviittiä varatessani kysellyt hintatietoja ja esim. kahden hengen standard -huoneelle oli hinnaksi ilmoitettu 70€. Nyt hinnaksi ilmoitettiin 112€, mikä sai minut vähän ymmälleni. Tiedustelin asiaa naiselta, jonka kanssa puhuin ja hän kertoi edullisempien hintojen olevan vähintään kolmenkymmenen hengen ryhmähintoja. No ei meitä ihan niin paljoa ole sinne menossa! Varasin sitten kolme standardihuonetta ja varaaja sanoi yhtäkkiä pahoittaneensa mielensä tuosta hintaselkkauksesta ja laittavansa mulle nyt pintaremontoidut Standard+ -huoneet normaalien Standard -huoneiden hinnalla sitten lohdutukseksi! Onko hyvää asiakaspalvelua vai mitä?! Enkä mä missään nimessä sille mitenkään pahasti sanonut siitä, totesin vain että saattanut tuo ryhmähintahomma mennä multa yksinkertaisesti ohi kun niitä hintoja silloin kyselin. Lisäksi kylpylän allasosastot ovat vieraiden käytettävissä saapumispäivän aamusta lähtöpäivän iltaan, eli voidaan sitten seuraavana päivänä luovuttaa huoneet ja mennä sen jälkeen vielä rentoutumaan altaille. Vähänkö parhautta!
 Eikä siinä vielä kaikki!
 Näillä näkymin vihkiminen olisi joskus kahden, kolmen aikaan Turun maistraatissa ja hotellihuoneet saa käyttöön kahdelta. Tiedustelin sitten mahdollisuutta poiketa tuomaan tavaroita jo ennen kahta niin tämä ystävällinen asiakaspalvelija kehotti minua ottamaan yhteyttä kun vihkimisaika on selvillä (maistraatista ei saa varattua aikoja kuin 4kk etukäteen!) niin he yrittävät parhaansa mukaan saada meidän huoneet valmiiksi jo ennen kahta, tietysti varaustilanteesta riippuen. Ihan loistavaa. <3

 Hotelliasian hoiduttua aloin selvillä sormuksia. Meillä on kihlasormuksina Kalevala Korun valkokultaiset Elegia -sormukset ja jo niitä valitessa päätimme, että vihkisormukset tulisivat myös olemaan Kalevala Korun tuotoksia. Minulle timantilla ja Esalle ilman timanttia. Saimme kihlasormuksista aikoinaan 20% alennusta ja pyöritykset päälle kun ostimme ne virallisesta Kalevala Koru -myymälästä, kultasepänliike Orvo Virtaselta Turusta. Laskeskelin, että samalla logiikalla voisimme samasta paikasta saada vihkisormukset 1500€:lla. kävin kyselemässä kuitenkin myös muualta. Ovh:ta ei kukaan pyytänyt, vaan Kultajousi tarjosi -10% ja Timanttiset Kultavirta lupasi sormukset 1600€. Tänään sitten soittelin vielä kolmeen turkulaiseen kultakauppaan: OrvoVirtaselle, Kulta- ja Kelloliike Viitaselle sekä Hovikultaan. Hovikulta lupasi suoriltaan -20% eli 1549€ kun taas muut myymälät ottivat numeroni ylös ja soittivat hetken kuluttua takaisin. Olin ollut täysin oikeassa arveluissani, sillä Orvo tarjosi sormukset hintaan 1500€. Todellinen yllätys tuli kuitenkin hetken kuluttua kun Viitaselta soitettiin. He lupasivat sormukset hintaan 1390€! Sormusten yhteisen ovh:n ollessa lähes 2000€ on ero huikea! Lupailin palata kesällä asiaan, sillä vielä taritaa olla turhan aikaista tilata sormuksia. Täytyy toivoa, etteivät Kalevala Korun hinnat kauheasti muutu. Huomasin äsken, että ainakin meidän kihlasormusten hinta on noussut reippaasti, sillä muistaakseni maksoimme niistä kolme ja puoli vuotta sitten yhteensä 500€, nyt ne ovat lähes sen verran jo kappaleelta.. Ehkä pitää sittenkin tilata ne Huurteet aika pian..

Kenkäkatastrofi

Eilen listan stressitasoa nostaneita tapauksia ja tänään hoksasin unohtaneeni yhden niistä pahimmista.
 Olen valtaisa kenkäfriikki. Rakastan kenkiä ja minulla onkin erilaisia kenkiä kymmeniä pareja. Siispä päätin ottaa kaiken irti morsiuskenkien valinnasta ja selasin lukuisat netin kenkäkaupat läpi niitä täydellisiä kenkiä metsästellen. Lopulta löysin Heppolta tällaiset ihanuudet jotka olivat jopa tarjouksessa, 69,3€. Tilasin kengät oitis ja kun myöhemmin samana päivänä menin vielä ihastelemaan kenkiäni verkkokaupan sivuille, oli hinta noussut 99:ään euroon eikä omaa kokoani ollut enää valittavissa.
 Kenkien toimitus kesti pienen ikuisuuden, muistaakseni jouduin odottamaan niitä kymmenen päivää. Lopulta minulle tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin paketin saapuneen Postin toimipisteeseen. Kävin hakemassa paketin kotiin ja ihmettelin, miten pieni kenkälaatikko oli. Sydämeni jätti lyönnin välistä kun avasin laatikon: siellä oli väärät kengät! Tilaamieni Chantreoiden sijaan siellä olikin nämä! Ei ei ei ja vielä kerran ei! Paniikki iski, sillä nyt ne ainokaiset minun kokoani olevat Chantreat ovat lähteneet jollekkin vieraalle ihmiselle, sillä paketit ovat selkeästi menneet sekaisin. Lähetin heti asiakaspalveluun viestiä ja seuraavana päivänä he vastasivat, että lähettävät oikeat kengät heti minulle ja ne tulivatkin ihan parissa päivässä ja olivat täydelliset! Tuntuvat todella mukavilta jalassa ja ovat mitä kauneimmat. Tosin tuon nyörin varmaan vaihdan kun en tykkää sen kultareunuksista. Ajattelin myös tuunata kenkiä muulla tavalla, vähän tähän tyyliin.

Täällä taas

Tänään mun piti mennä Esan, meidän vanhempien sekä kaason ja hänen sulhonsa kanssa tutustumaan juhlapaikkaan Ruissalossa, sillä minä olen meistä ainut, joka on kyseisen paikan jo nähnyt. Tänään kuitenkin oli ystäväni pyhäinpäivänä menehtyneen äidin siunaustilaisuus, joten päätimmekin lähteä sinne ja siirtää tutustumisretken ensi viikolle.

 Tässä voisin sitten kirjoitella vaikka niistä pienistä vastoinkäymisistä, joita on tullut tässä kuukauden sisällä koettua. Ikean lautasliinakatastrofin jo mainitsinkin edellisessä postauksessa, toinen saman luokan katastrofi liittyy kakkutelineisiin!

 Elikkäs aloin tuossa yhtenä päivänä tutkiskella nettikaupoista erilaisia hienoja kakkutelineitä meidän häihin. Löysinkin muutamia ihan kivoja, mutta varsinkin erilaiset setit aiheuttivat päänvaivaa, sillä kaikki tasot niissä olivat toinen toistaan pienempiä, alkaen suunnilleen 30:sta cm:stä ja päättyen ehkä noin viiteentoista senttiin. Aikomuksena ei ole tehdä erikokoisia kakkuja, joten settejä pitäisi ostaa monta, sillä pitäähän kakkuja olla ainakin kaksi pöydässä jatkuvasti. Löysin myös tällaisen ihanuuden, mutta hinta on aivan liian korkea. Sitten löysin täydellisen kakkutelineen meille! Se on kaunis, sopivan yksinkertainen ja hintakin kohdallaan. Laitoin siitä linkkiä vanhemmilleni sekä verkkokauppaan toedusteluja, koska tuotetta olisi taas saatavilla. No, vanhempani eivät telineestä innostuneet ja jonkin ajan kuluttua tuli myös verkkokaupasta viestiä, etteivät he enää saa kyseistä telinettä, sen valmistus on lopetettu! He tarjosivat tosin vähän vastaavanlaista, mutta pitsireuna nousi tässä mallissa ylöspäin ja oli myös korkeampi, joten turhan haasteellista olisi kakunleikkaus ollut tällä ratkaisulla.
 Kerroin sitten vanhemmilleni, ettei sitä kakkutelinettä enää saa ja he kertoivatkin jo suunnitelleensa, että isäni, joka on näppärä käsistään ja on tehnyt paljon käyttöesineitä puusta, tekee meille hienot kakkutelineet. Tämä oli kyllä loistava uutinen, sillä nyt saan itse osallistua telineen suunnitteluun ja toteutukseen ja viettää isä-tytär -laatuaikaa verstaalla! Olenkin jo mallia suunnitellut, saa nähdä koska pääsisin sitä toteuttamaan!

 Astetta suurempi murheenkryyni liittyykin sitten hääautoon. En halua mitään modernia limusiinia, vaan jonkinlaisen vanhan ja arvokkaan auton. Selailin jälleen netistä erilaisia hääautoja ja olisiko ollut Juhlakyyti.com -sivustolla tarjolla vuoden '69 valkoinen Volvo Amazon. Se on mielestäni todella hieno auto, joten otin ripeästi selville auton omistajan tiedot ja soitin hänelle. Hän pahoitteli ja kertoi, ettei hänellä ole kyseistä autoa enää! Epätoivoisena jatkoin sitten netin selailua enkä löytänyt enää mistään Volvo Amazonia. Tästä sitten laukesi niin massiivinen migreeni, että loppuilta menikin peiton alla.
 Jaoin tietysti ahdinkoni myös Facebookissa, jonka kautta sitten järjestyksenvalvoja-ajoilta tuttu herrasmies laittoi minulle viestiä ja kertoi appiukollaan olevan Turussa Volvo Amazon, joka toimitti myös hänen hääautonsa virkaa ja sen saisi varmasti kesällä vähän lainaan hyvään hintaan. Hän lupasi kysellä asiaa appiukoltaan ja palailla asiaan. En ole vielä saanut vahvistusta, mutta kovasti hän antoi ymmärtää, ettei minun tarvitse enää autosta murehtia. Toivottavasti ei!

Tuorein pulssin kohoaminen sattui sitten tänään aamupäivällä. Katselin Avalta Hulluna häämekkoihin -sarjaa kun Esa tuli suihkusta ja liittyi seuraani. Jakso oli juuri loppumassa ja siellä eräs nainen, joka ei ollut nähnyt häämekkoaan seitsemään kuukauteen, räyhäsi siitä, kuinka hänelle oli tullut väärä mekko. Eittämättä mekko oli ainakin neljä numeroa liian iso hoikalle naiselle, mutta kun ompelijat saivat nuppineulojen avulla puvun istumaan naisen päälle, oli kaikki taas hyvin. Esa sitten tuhahti, ettei kyseinen mekko ollut edes kovin nätti, kun siinä oli "tuollaisia ryppyjä ja tyhmä rusetti". Mekko siis oli yläosastaan varsin istuva ja vyötäröltä levenevä häämekko, jossa miehustassa oli laskostusta ja toisen lonkan kohdalla rusetti. Malliltaan siis hyvin, hyvin lähellä minun mekkoani! Naamani valahti kalpeaksi ja tuijotin hetken Esaa leuka suunnilleen lattialla. Sitten sain soperrettua "E-ethän sä oo tosissas?!" kyllä hän kuulemma oli. Eli tuleva aviomieheni vihaa hääpukuani! Hetken aikaa olin ihan paniikissa, mutta sitten vain päätin, etten ainakaan uutta pukua lähde etsimään kun tuo puku sopii minulle niin hyvin enkä osaa edes kuvitella itselleni muunlaista pukua kuin tuon, joka minulla on. Luotan siis siihen, että Esa rakastaa minua, puvusta huolimatta.
 Ja sitäpaitsi, mun puku on vielä hienompi kuin se telkun puku ja mä oon upein morsian ikinä kun saan sen päälleni ja hiukset, meikit ja kynnet kuntoon! ^^

Teeman valinnan vaikeus

Hei taas!
 Tänään ajattelin kirjoittaa sisäisistä ristiriidoistani, eli teeman yms. valinnasta ja siitä, kuinka hankalaa se on!
 Kuten jo aiemmassa postauksesani mainitsin, ostin häitäni varten tuikkukynttilöitä jo ajat sitten. Ongelmana on, että minulla on myös toisenlaisia superhienoja tuikkuja enkä nyt osaa päättää, kummat valitsisin. Tässä kohtaa pääsemme myös yleiseen teemaan, sillä toisaalta haluaisin ihanan hempeät ja maalaisromanttiset häät: paljon vaaleita sävyjä, pitsiä jne., ja toisaalta taas pelkistetyn modernit: kaikki yksityiskohdat yksinkertaisen tyylikkäitä ja tarkkaan harkittuja. Kynttilöitä löytyy molempiin tarpeisiin (tykkään kynttilöistä, okei?):

Eli nuo alemmat pitsikuvioiset ovat ne kynttilät, jotka aikoinaan ostin Maskun Koti -myymälästä häitä silmälläpitäen. Ylemmät taas lähtivät mukaan Tiimarin poistomyynnistä joskus aikoja sitten. 

Toinen vastaavanlainen ongelma on korujen suhteen. Olin suunnitellut laittavani hopeiset Kalevala Korun Vaskikäärme -sarjan korut, eli käädyn, korvikset ja ehkä myös rannekorun, sillä Esalla on sarjaan kuuluvat kalvossinnapit ja solmioneula, joten korumme olisivat yhteneväiset. Kuitenkin tunnen erään kanadalaisen koruntekijän, joka tarjoutui tekemään minulle upean kaulakorun ja siihen sopivat korvikset hyvään hintaan Suurta Päivääni varten. Tuo Arcanan korusetti on myös todella kaunis ja sopisi ehkä paremmin yhteen pukuni ja modernin teeman kanssa. Mutta sitten minulla ja Esalla olisi erilaiset korut ja on sekin tavallaan mälsää.. Tulen vielä viettämään unettomia öitä asian tiimoilta ihan varmasti. Välillä on sellainen olo, että otan molemmat korusetit mukaan hääpäivänä ja sitten kun on meikit ja hiukset tehty ja puku päällä niin otan vain fiilispohjalta toiset. :D

Kynttilänjalkoja!

Poikkesin noin kuukausi sitten Raision Ikeassa aikomuksenani ostaa sieltä mustia lautas- ja kahviliinoja häihimme. Tiesin siellä sellaisia olevan, sillä olen aiemminkin sieltä kyseisiä tuotteita ostanut.
 Järkytys olikin suuri, kun saavuin lautasliinaosastolle ja siellä komeilikin vain punaisia, valkoisia, vihreitä ja ruskeita liinoja. Ei mustia!
 Yritin asiasta kysellä henkilökunnalta, muttei kukaan oikein osannut sanoa, onko mustia liinoja vielä joskus tulossa. Mallisto kuulemma vaihtuu kolmen kuukauden välein ja nyt siellä näyttäisi olevan joulukrääsät esillä, eli voisin alkuvuodesta poiketa uudelleen, mustahan on oiva sydäntalven väri. Jos ei onnistu, niin täytyy tilata netistä sitten.
 Ehdin kuitenkin kierrellä tavaraosaston läpi rauhassa ennen omien töideni alkamista ja aivan kassojen lähellä silmiini osui kauniita kynttilänjalkoja:

                                                                                                                           Neglinge

Hinta ei päätä huimannut, yksi jalka (jossa voi siis pitää sekä tuikkua että kruunukynttilää) maksoi 0,79€.
 Mieleeni palasivat heti ne kauniit tuikkukynttilät, jotka ostin jo vuosia sitten ajatuksella "kun joskus menen naimisiin niin haluan näitä häihini". Päätin ostaa yhden kynttilänjalan ja hyväksyttää sen vielä Esalla, sillä ovathan juhlat myös hänen suuri päivänsä ja haluan antaa hänelle myös päätösvaltaa koriste- yms. asioissa.
 Kynttilänjalat saivat myös herran hyväksynnän ja päätin jonain päivänä poiketa työmatkalla hakemaan niitä lisää, kunhan vieraslista olisi siinä vaiheessa, että kynttilänjalkojen tarpeen voi kartoittaa.
 No, vieraslista viimeisteltiin viime sunnuntaina ja tänään tuli sellainen olo, että pakko hakea nuo kynttilänjalat vielä kun niitä mahdollisesti tarjolla on! Siispä poikkesin jälleen Ikeaan työmatkalla ja ilokseni siellä oli yhä röykkiöittäin kyseisiä kynttilänjalkoja tarjolla. Kahmin niitä parikymmentä iloisenkeltaiseen Ikea -kassiin ja vasta kassajonossa huomasin kynttilänjalkojen päällä roikkuvan "Ota 3, maksa 2" -kyltin. Eli jos olisin ottanut vielä yhden, olisin saanut sen ilmaiseksi. No, en kuitenkaan viitsinyt enää siinä vaiheessa lähteä hakemaan yhtä, sillä näitä on kyllä ihan riittävästi nyt ja taakseni oli yhtäkkiä kertynyt varsin massiivinen jono.
 Ostokseni maksoivat yhteensä vähän päälle 11€, joka ei mielestäni ole yhtään hassumpi hinta kahdestakymmenestä laadukkaanoloisesta kynttilänjalasta. Ne ovat umpilasia ja todella tukevia. Nyt pitää vain alkaa liotella turhankin massiivisia viivakoodilappuja niistä irti. Ajattelin myös kiinnittää tuohon "jalkaan" jonkin kauniin koristenauhan juhlia varten. :)

Miten kaikki alkoi..

Hei, olen Tiina, 25 vee tuleva morsian Varsinais-Suomesta.
 Hääblogin aloittaminen on pyörinyt jo jonkin aikaa mielessä ja eilen tuli sosiaalisessa mediassa huomattua, että aika monihan olisi meikäläisen hääpuuhasteluista kiinnostunut, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

 Aluksi on mielestäni loogista aloittaa alusta, eli miten minä ja tuleva sulhoni, Esa, 32v., tapasimme.
 Silloisella työpaikallamme tietenkin! Työskentelimme molemmat erään nimeltämainitsemattoman matkapuhelinjätin nyt jo suljetulla tehtaalla, minä laadunvalvojana ja Esa kokoonpano- ja pakkauspuuhissa.
 Rakastan metallimusiikkia ja tuona kohtalokkaana o8-vuoden syksynä olikin tullut kierreltyä aika paljon erinäisillä keikoilla, joista seuraavana olisi vuorossa Slayer Helsingin jäähallilla. Tuohon aikaan kuuntelin pääasiassa kotimaisia bändejä ja Slayeriäkin päätin lähteä katsomaan aika pitkälti siitä syystä että, no, se on Slayer! Kuitenkin vuorotyö ja aiemmat keikkareissut alkoivat vaatia verojaan ja alle viikkoa ennen keikkaa päätin kuitenkin olla lähtemättä kyseistä aktia katsomaan. Pikainen tsekkaus Huuto.nettiin osoitti, että lipusta on turha yrittää päästä eroon sitä kautta, niin paljon siellä oli yhä lippuja tyrkyllä. Kyselykierros kaveripiirissäkään ei tuottanut tulosta.
 Tätä sitten murehdin myös töissä yksikseni, kun Esa tallusteli luokseni konsultaatiota pyytäen. Työtakin hihansuista pilkottavat Slayer -hikinauhat antoivat minulle idean ja kerättyäni hetken rohkeutta kävinkin kysäisemässä, että joko herralla on hallussa lippu kyseisen bändin keikalle. Eipä ollut, joten hän suostui ilomielin ostamaan minulta omani pois.
 Kaupat tehtiin seuraavana päivänä, sain jopa tippiä ja kehuja viehkeästä ulkomuodostani, en tosin juuri näillä sanakäänteillä.
 Tästä alkoi satunnainen kuulumisienvaihto työpaikalla. Pian vaihtuivat myös yhteystiedot ja aloimme käydä yhdessä keikoilla ja elokuvissa. Esa on poikkeuksellisen hyväntahtoinen ja hauska ja muutaman kuukauden kuluttua huomasinkin viihtyväni hänen seurassaan niin hyvin, että oma vuokrakämppäni oli muuttunut lähinnä varastoksi, jossa poikkesin kerran tai kahdesti viikossa katsomassa postit. Niinpä sanoin vuokrakämpän irti ja vuoden 2009 heinäkuusta lähtien olemme asuneet virallisesti yhdessä. Kihloihin menimme muutamaa päivää aiemmin, 25.6., eli olemme olleet kihloissa jo yli neljä vuotta Suuren Päivän koittaessa!

                                  Tässä ystäväni Eliza Raskin meistä ottama kihlajaiskuva


Yhteiselo on sujunut rattoisasti. Työpaikat ovat molemmilla vaihtuneet. Minä työskentelen kauppakeskus Myllyssä kamerakaupassa ja Esa sai oman alansa töitä graafikkona turkulaisesta pelifirmasta. Vuosi sitten saimme myös perheenlisäystä, kun saman katon alle muutti parta-agama Tjäb-Tjäb. Komea poika:

                        "Tjäbbis" joutui taannoin antibioottikuurille ja sekös herraa kiukutti!


Noin, nyt olen saatellut sinut, arvoisa lukijani, nykyhetkeen!
 Siitä pääsemmekin koko blogin ideaan ja voin vastata kysymykseen, miksi vietämme häitämme nyt. Se on itse asiassa aika hassu juttu. Hassuja juttuja ja sattumuksia on mahtunut meidän elämäämme aika tavalla, melkein voisi jo luulla kohtalolla tms. olevan sormensa pelissä..
 Mutta kuitenkin, asiaan.
 Turun messukeskus täytti tänä vuonna 25v ja juhlan kunniaksi kaikki 25 -vuotiaat pääsevät kaikille messuille ilmaisiksi henkilöllisyytensä todistamalla. Itselläni on ollut tapana käydä yhdessä äitini kanssa Osaava Nainen -messuilla syksyllä, mutta tänä vuonna äitini ei jaksanut lähteä, sillä siskoni oli juuri kyseisenä päivänä saapumassa Pohjanmaalta oman sulhasensa ja kahden lapsensa kanssa vanhempieni luoksi. Halusin kuitenkin lähteä messuille ja sainkin muodista, hyvinvoinnista ja kauneudesta kiinnostuneen ystäväni houkuteltua mukaan. Hän houkutteli mukaansa myös avomiehensä, joten suuntasimme kolmistaan messuille heti niiden alettua perjantaina. Aluksi katsoimme muotinäytöksen syksyn trendeistä, jonka jälkeen lähdimme kiertelemään messualuetta. Esillä oli tuttuun tapaan käsitöitä, vaatteita, koriste-esineitä, kosmetiikkaa jne., mutten oikein löytänyt mitään kiinnostavaa. Kun olimme jo loppuvaiheessa kierrostamme, osui kuitenkin meidän molempien naisten silmiin upeita juhlapukuja erään messuständin (joka myöhemmin osoittautui turkulaisen morsius- ja juhlavaateliike Sydänkävyn ständiksi) seinustalla. Siinä roikkui toinen toistaan näyttävämpiä iltapukuja kaikissa eri väreissä ja myös muutama morsiuspuvun yläosa ja valkoisia boleroita. Aloin sitten tutkiskella näitä morsiusvaatteita, muttei siinä rekissä ollut oikein mitään kiinnostavaa. Kiersin ständin sisäpuolelle ja leukani loksahti. Koko ständin takaosan lävisti vaaterekki, joka notkui morsiuspukuja ja pukujen yläpuolella oli kyltti "Kaikki morsiuspuvut 190€/kpl". Mitä muuta voi häistä haaveileva nainen tehdä, kuin rynnätä tutkimaan pukuja lähemmin! Siinä ständillä kului oikeasti varmaan lähemmäs tunti, mutta loppujen lopuksi kaksi pukua erottui edukseen. Oikeastaan kolme, mutta yksi oli niin pientä kokoa, etten siihen varmaan ikinä mahtuisi, joten karsin sen heti pois. Mekkoja ei siis ollut mahdollista tilata toisessa koossa, sillä kyseessä oli ilmeisesti vanhojen mallistojen poistomyynti. Soitin Esalle ja kerroin tilanteen ja hän vain totesi, että jos sieltä löytyy jokin hieno mistä tykkään niin voin ihan hyvin ostaa sen pois, onhan se ainakin järkevämpää kuin tilata netistä (mitä olin suunnitellut vain viikkoa aiemmin). Siispä kaksi mekkoa kainaloon ja sovituskoppiin! Ystävätteri tuli auttamaan mekkoja päälleni ja jo ensimmäisen mekon kohdalla tuli olo, että tämä se on! Mekko oli valkoista satiinia ja siinä oli valkoisesta pitsistä olkaimet sekä paljon kirjailua yläosassa. Päätin kuitenkin sovittaa vielä toista mekkoa myös ja nähdessäni sen päälläni totesin, että pidän siitä vielä enemmän. Ensimmäisen mekon olkaimet eivät kuitenkaan näyttäneet kovin hienoilta päälläni ja etuosan kirjailut olivat liian prameat omaan pelkistettyyn makuuni. Ystävättäreni jopa lainasi minulle rahat, jotta sain tuon Eddy K:n olkaimettoman ihanuuden itselleni. Myyjä laittoi mekon pakettiin, me kiersimme vielä loput messualueesta, jonka jälkeen noudin mekon ja lähdin lievässä shokissa ajelemaan kotiin.
 Myöhemmin samana päivänä menimme vielä ihanan maalaisromanttiseen ravintola Mindesiin syömään Osaava Nainen -seurueeni ja Esan kanssa. Puhe ohjautui luonnollisesti häihimme ja Esa jutteli, että jos meillä vain olisi ylimääräistä rahaa niin varmaan olisimme naimisissa. Hänestä kuulemma oikeastaan tuntuukin siltä, että olemme! Ystävättäreni (joka on nyt myös kaasoni) sitten heitti ilmoille kysymyksen, joka sai ainakin minut kovin mietteliääksi: Onko se oikeasti rahasta kiinni? Silloin tajusin, että jos me oikeasti aiomme odottaa siihen, että meillä on, kuten Esa sanoi, ylimääräistä rahaa niin paljon, että voimme huoletta mennä naimisiin, saamme odottaa sitä päivää vielä piiiitkään! Asuntolainaa on vielä monta kymmentä tuhatta euroa jäljellä ja myös omakotitalon hankkiminen on molempien haaveissa. Eli rahaa ei tulisi olemaan ns. liikaa ihan lähitulevaisuudessa. Esakin sitten pohti asiaa ja totesi, että kai me voimme sitten ensi vuonna mennä naimisiin.
 Ja niinhän me tehdään!