Me tahdottiin!

Huh huh, töissä ja vapaa-ajalla on taas pitänyt niin kiirettä, etten ole edes elämäni suurimmasta päivästä ehtinyt tänne kirjoittaa! Here goes!
 Eli tosiaan meidät vihittiin avioliittoon 2.8. Paraisten maistraatissa. :)
 Aiemmin samalla viikolla mulle oli selvinnyt, että mun meikkaaja oli sekoillut päivien kanssa eikä pääsisikään tekemään mulle meikkiä, sillä hän olisikin tuolloin töissä! Painoin asian villaisella, sillä viralliset hääkuvat meistä otetaan vasta sitten varsinaisena juhlapäivänä, kuun lopulla, ja saanhan minä itsekin tehtyä ihan kivan meikin itselleni. Siispä häitä edeltävänä päivänä (eli hyvissä ajoin) kiertelin ostelemassa itselleni uuden mascaran sekä ripsiliimaa, jotta saisin itse kiinnitettyä meikkaajani minulle hankkimat irtoripset. Ajatuksena oli ostaa myös ainetta, jolla saisi huulipunan kiinnitettyä huulille niin, ettei se leviä pusutellessa. Ajattelin tietysti tämänlaisen aineen olevan ihan hyllykamaa Sokoksella, mutta ei. Noh, kävin Inglotissa: "Kaikenlaista muuta mulla kyllä on, muttei sellaista!" Huoh! Tiesin, että Make up storen valikoimissa sellaista on, joten soittelin kauppakeskus Skanssiin Kicksiin ja heiltä löytyi yksi pullo. Laittoivat sen minulle varaukseen ja kipaisin hakemassa sen maistraattipäivän aamuna mennessäni kampaukseen.
 Kampauksessa meni ehkä vähän kauemmin kuin olin ajatellut, mutta kampauksesta tuli kuitenkin mahtava! Käyn ehdottomasti parturi-kampaamo Titussa jatkossakin!
 Kampaamoreissulta kotiuduttuani oli aikaa lähtöön 1½h ja paniikki alkoi hiipiä niskaan. Yritin tehdä Esalle kivaa meikkipohjaa jotta hänen ihonsa näyttäisi tasaisemmalta, mutta lopputulos oli niin kaamea, että määräsin Esan pesemään naamansa. Sitten vaeltelin hermostuneena ympäri kämppää ja keräilin tavaroita kasaan. Hankin viime vuonna Glitteristä kauniin mustan sydänlaukun, joka mun piti nyt ottaa mukaan. Siinä oli vielä hintalappu kiinni ja laukku mätkähti lattialle kun sain hintalappua pitelevän muovihihnan poikki. Ja tietysti sen saranat vähän vääntyivät! Paniikkitaso nousi, mutta onneksi sain laukun kuitenkin kiinni ja se näytti toimivan normaalisti.
 Seuraavaksi sitten menin meikkailemaan itseäni ja onnistuin pudottamaan edellisenä päivänä hankkimani ripsiväriliiman lattialle. Luulin, että siellä olisi sellainen muovituubi, mutta purkki olikin lasia, joka tietysti hajosi kappaleiksi kylpyhuoneen lattialle. Epätoivon vallassa kiinnittelin liimaa ripsiin, muttei niiden kiinnittämisestä tullut mitään. Siispä hylkäsin ripset ja pyyhin liiman ja lasinsirut lattialta. Samaan aikaan Esa kamppaili uuden kravattinsa kanssa ja taisi herraakin vähän hermostuttaa, sellaisella vimmalla hän ainakin itsekseen raivosi. Itselläkin oli sen verran stressiä kertynyt, että meikin valmistuttua purskahdin hervottomaan itkuun! Esa sitten rauhottui ja tuli lohduttelemaan ja sain itseni kasattua ja meikit siistittyä. Sitten vain mekko päälle (Esa sai sen just ja just kiskottua kiinni), tavarat kasaan (tässä vaiheessa totesin, ettei sinne laukkuun mahdu _mitään_ muuta kuin känny ja henkkarit, joten kauhealla raivolla kaivelemaan toisenlaista laukkua, johon sain tungettua vielä nenäliinoja ja avaimet) ja autolle.
 Vihkiminen oli tasan klo 15, mutta meidän piti olla paikan päällä jo aiemmin, koska emme olleet täyttäneet sukunimilomaketta etukäteen. Nakitin isoveljeni ottamaan meistä kuvia järjestelmäkamerallani ja hän halusi vielä ennen tilaisuutta käydä toimintoja kanssani läpi. Kyllä hänelläkin on järjjäri ollut jo vuosia (mun vanha), mutta ei hän kuitenkaan ollut yhtä perehtynyt kuin minä. Siispä ajattelin, että meidän olisi hyvä olla paikalla puoli kolmelta. Ehtisin katsoa kameran asetukset kuntoon ja ehdittäis myös hyvin täyttää se puuttuva kaavake.
 No, kello oli ehkä kahtakymmentä vaille kun ajettiin maistraatin pihaan eikä mun perhettä näkynyt missään! Samalla hetkellä soi puhelin, että he ovat eksyneet. Onneksi kävi ilmi, että he olivat vain viereisen kaupungintalon takapihalla, eivät sen kauempana.
 Mentiin sitten kaikki yhdessä maistraattiin, täytettiin sukunimilappu (siihen tuli molempien allekirjoitukset ja omansa rustattuaan Esa kysyi hämmentyneenä, että tässäkö tämä oli :D) ja käytiin kameran asetukset läpi.
 Sitten päästiinkin jo varsinaiseen vihkihuoneeseen ja kun kaikki olivat löytäneet paikan, josta suht koht näki meidät, niin vihkijä aloitti osuutensa. Olin jo etukäteen toimittanut hänelle pienen netistä löytämäni tekstinpätkän, jonka hän luki nyt:

Ajatellaan että on tie - puut, tuuli ja aurinko - siis kaunis tie

Tietä kulkee kaksi ihmistä

On onnellista, jos he tarttuvat toisiaan kädestä

Jos toinen jää jälkeen, toinen odottaa

Kun toinen puhuu, toinen kuuntelee

Kun toinen on vaiti, toinen hiljenee ja auttaa toista löytämään sanat

jos toiselle on painava reppu, niin toinen ottaa sen kantaakseen

Jos toisella on nälkä, niin toinen löytää taskustaan leivän

ja he istuvat tien reunaan ja panevat sen tasan

Tulee hämärä

jos toinen kompastuu, niin toinen auttaa kädestä ylös

Jos toinen eksyy tieltä, toinen huutaa ja menee etsimään

Jos toinen väsyy, toinen puhuu väsymyksen ohi

Tulee ilta eikä ole taloja, katto harva kuin puun oksisto

Mutta kun toinen painautuu toista vasten heillä on lämmin

Tämä kertomus on tosi kuin kaikki tosikertomukset, 

tarkoittaa teidän aviollista matkaanne

Mutta yhden asian te tiedätte

Jos ette tiedä, opitte kai tietämään:

Maailma ei ole aina hyvä

Ja ihminen olemassaolossaan on kovin paljon yksin

On hän tuhannesti yksin toisesta huolimatta

Mutta paljon on se, että hän on yksin toisen kanssa

Joka myös on yksin

Sillä sen suurempaa onnea ei ihmisellä ole

Kuin toinen ihminen.

 Tämän jälkeen sitten siirryttiin Suurten Kysymysten Äärelle ja me molemmat tahdottiin! Jee! Sitten vain sormukset sormiin ja pusu!

Vihkitodistus kourassa ja voittajafiilis :)

 Maistraatista jatkoimme suosikkiravintolaamme Mindesiin, jonka ihana kabinetti oli varattu meille. Oltiin kuitenkin reippaasti aikataulusta edellä (taidettiin olla maistraatista pihallakin jo ennen kolmea ja pöytävaraus oli neljäksi), joten kabinetti oli vielä viilentämättä meitä varten ja jouduttiin jonkin aikaa odottelemaan ulkosalla. Me käytettiin tilaisuutta hyväksi ja käveltiin läheiselle sillalle, jossa veljeni taas räpsi kuvia vastavihityistä:

 Saavuimme takaisin juuri sopivasti, sillä kabinettimme oli valmis. Minulle ja Esalle oli tehty "kunniapöytä" ja vieraat istuivat pitkissä pöydissä valvovien silmäpariemme alla.

Aloitettiin tietysti lasillisella kuohuvaa...

..jonka jälkeen saimme taivaallisen hyvää ruokaa! Alkupalaksi oli tarjolla joko lumikinkkua calvadosomenoilla tai tomaattikeittoa lehtitaikina-kasvishyrrällä ja pääruokana oli isännänpihviä tai valkosipulikanaa. Jälkiruoaksi oli tietysti hääkakkua kahvin ja teen kera. Kakkuna toimi herkullinen suklaakakku joka oli päällystetty toiveeni mukaan sokerimassalla ja pinnasta oli tehty hienon marmorimainen. Kakkua jäi vielä kotiinviemisiksikin!

Alun vastoinkäymisistä huolimatta päivä oli ihana ja odotan jo innolla sitä, että pääsen juhlimaan liittoamme myös ystäviemme ja sukulaistemme kanssa! Siihenkin on enää reilut kaksi viikkoa ja hääpainajaisetkin ovat jo palanneet! :D

Polttarit!

Viimeinkin on hetki aikaa hengähtää (köh..töissä..), joten kirjoittelen siis viimeviikkoisista polttareista!
 Koska työskentelen paikassa, jossa töitä voi ollaminä päivänä tahansa, piti polttaripäivä sopia etukäteen, jotta sain sen pyydettyä hyvissä ajoin vapaaksi. Koska näin ollen yllätysmomentti oli ammuttu alas heti, sain myös tietää varsinaisen "noutoajankohdan" jo polttareita edeltävä päivänä.
 Siispä perjantaiaamuna heräilin rauhassa ja suuntasin lenkille ja suihkuun. Nauriskelin vielä rauhassa aamupalan TV:n ääressä ja ehdinpä ruokkia meidän liskopojankin ennen kuin Caroline saapui minua hakemaan.
 Meiltä matka jatkui kohti Turkua ja Hirvensaloa, kunhan ensin oltiin noukittu loput polttarivieraat kyytiin. lähestyttiin Hirvensalon laskettelukeskusta, kun Caro kysyi nauraen multa "mitäköhän täällä vois tapahtua?"
 Pienoinen paniikki alkoi iskeä -aikooko ne laittaa mut URHEILEMAAN! Sitten kuitenkin ajattelin, että ei nyt sentään. Mullahan oli hame päällä ja korkkarit jalassa eikä muukaan porukka ollut sonnustautunut mitenkään urheilullisesti. Sitten edessä alkoi siintää laskettelurinnettä alas mutkittelevat mäkiautot! Voi ei!
 Alhaalta katsottuna rinne näytti todella jyrkältä ja vähän hirvitti, että onnistun kaatamaan sen auton jossain niistä jyrkistä mutkista:

Lisäksi hirvitystä aiheutti se, että asvaltoitu ajoväylä oli todella kapea ja sitä ympäröivä maasto näytti vahvasti siltä, ettei sieltä enää ilman apuvoimia pois tulla.
 No, ei auttanut muu kuin sulloutua yhteen autoista ja aloittaa piiiiitkä nousu huipulle!

Tuo nousu oli koko homman jäätävin vaihe. Matka kesti ikuisuuden ja tuntui, että välillä vauhti hidastui, vaikka tasaisella vauhdilla tuo hiihtohissi hommaa pyöritti. Lisäksi viimeiset pari metriä mäen harjalla olivat todella jyrkkää nousua. Sitten vetoköysi irtosi ja omillaan oltiin!
 Eka kierros meni ohjaukseen ja jarruihin totutellessa, mutta oli se sen verran hauskaa, etten heti varikolle kurvannut. :P

Kaiken kaikkiaan viisi kierrosta saatiin jokainen ajaa (paitsi Caroline, joka on raskaana. Lupasin lähteä hänen kanssa ensi keväänä uusiksi!) ja sen jälkeen suunnattiin uusiin haasteisiin!


...nimittäin Kupittaan Seikkailupuistoon dreijaamaan!

Ala-asteikäisenä käivn varmaankin noin vuoden ajan nuorisopajalla kerran viikossa tekemässä savitöitä, mutta dreijaamista en ollut aiemmin kokeillut. Oli kyllä todella hauskaa puuhaa, vaikkei lopputuloksesta mitään näyttelyesinettä tullutkaan. :D kaikki tytöt dreijasivat urhoollisesti vuorollaan ja lopputulemat saadaan poltettuina kuun puolivälissä. Mielenkiinnolla odotellaan! :D

Dreijaamisen jälkeen sain kuullam eidän olevan puolitoista tuntia aikataulusta edellä, joten haimme läheiseltä Ärrältä juotavia ja menimme istuskelemaan Kupittaan puistoon piknikille. Kun lähdön aika viimein koitti heittäytyivät kaikki hirmuisen salaperäisiksi ja minulle selvisi, että menisin seuraavaan paikkaan yksin. Siispä porukka hajaantui kahden tytön lähtiessä saattamaan minua seuraavaan kohteeseen ja muiden alkaessa tallustella kohti Turun keskustaa.
 Ajelimme kaupungin läpi Mikaelinkirkon lähistölle, jossa lopulta matkan tarkoitus paljastui: menisin selvänäkijälle! Olin kuin puulla päähän lyöty, enhän minä usko sellaisiin hömpötyksiin! No, sisään vain ja kristallipallon sijaan selvännäkijän pöydällä lojui pakka tarot -kortteja. No niitä kohtaan mulla sentään on jonkinlaista kiinnostusta!
 Selvännäkijä sitten kyseli, että mistä elämänalasta haluaisin tietää enkä tietenkään alkujärkytykseltä keksinyt mitään. Siispä kävimme läpi klassiset aiheet: rakkauselämän, talouden ja työt.
 Aluksi minun täytyi sekoittaa pakka ja jakaa se kolmeen pienempään pakkaan mieleni mukaan. Sen jälkeen laskin pakat pöydälle ja valitsin niistä sen, joka minua eniten veti puoleensa. Muut pakat laitettiin syrjään ja vedin satunnaiset yhdeksän korttia valitsemastani pakasta, jotka selvännäkijä asetti pöydälle tiettyyn järjestykseen. Tämä sama kaava toistui siis jokaisen osa-alueen kohdalla.
 Rakkauselämän kortteja vetäessäni selvännäkijä huokaili vaikuttuneena korttejani ja kun olin kaikki yhdeksän korttia valinnut, hän hihkaisi "Siis WAU!" Ilmeisesti kävi selväksi, miksi ollaan menossa naimisiin. :D kortit kertoivat, että sydänsurut ovat nyt mennyttä aikaa, meillä on hyvin tasa-arvoinen suhde jossa kommunikaatio pelaa ja me pysyttäisiin yhdessä, vaikka mitä tulisi tielle. Talousasioissakin oli valoisat näkymät, samoin työelämässä. selvännäkijä ihmettelikin, että onko hänellä nyt vastassaan jokin supernainen, siltä ainakin vaikuttaisi. :D olihan se kieltämättä aika jännää, miten pakasta tuli aina "oikeanlaisia" kortteja, vaikka ne täysin satunnaisesti sieltä kaivelin. Esim. talousasioden korttipakasta nousivat Lanttien Kuningas ja Lanttien Kuningatar sekä Maagikko jne. Ihan hauskaa. Sain myös mukaani paperinipun, jossa oli minulle tehty numerologinen Kohtalon Polku. Täytyy kyllä myöntää, etten ole kyseistä opusta vielä saanut luettua. Mutta kyllä mä sen luen, jossain vaiheessa.

Selvännäkijän jälkeen suunnattiin Turun keskustaan, jossa jengimme yhdistyi jälleen. Menimme Amarilloon syöpöttelemään ja jutustelemaan. Valitettavasti päivän tuoma jännitys, alkoholi, pirtelö, tulinen burgerikastike ja maitopohjainen mansikkadrinkki vetivät mun vatsan ihan sekaisin ja jouduin soittamaan rakkaan sulhoni hakemaan minut kotiin. Olisi ollut hauskaa mennä vielä jokirantaan istuskelemaan pienemmällä porukka (kaksi vierasta kun olivat tässä vaiheessa lähdössä kotiin), mutta minkäs teet.
 Kun käveltiin Amarillosta ulos niin eteemme parkkeerasi (kuin tilauksesta) kahdet hevosvaunut!

Kuvissa näkyvän, kahden hepan vetämän kärryn taakse tuli myös yhden hepan pienempi kärry, jonka kyytiin me iloisina kapusimme:

Ja sitten mentiin!
 Emma -heppa löntysteli rauhallisena muutaman korttelin ympäri ja palautti meidät sitten takaisin lähtöpisteeseen. Esakin oli tällä välin saapunut minua hakemaan, joten polttariporukka hajaantui ja lähdin uupuneena kotiin. Oli kiva päivä, pitäisi tehdä useamminkin jotain tällaista!